Huomautus: varaa aika huoltoomme etukäteen, kiitos!  ///  Soittoaika: ma-la 8:00-20:00  ///  Tilauslomakkeeseen vastataan 24/6

ETUSIVU

Norjalaiset tuottavat ylivoimaisesti eniten elektroniikkaromua Euroopassa
Ma, 19 Elokuuta 2019 11:31

Euroopan komission tilastotietoa tuottava Eurostat on julkaissut tilaston, kuinka paljon elektroniikkaromua kunkin EU-maan ja joidenkin EFTA-maiden kansalaiset saavat aikaan.

Tilaston kärjessä komeilee Norja. Jokainen norjalainen tuotti keskimäärin 19,6 kilogrammaa elektroniikkajätettä. Luvut perustuvat vuoden 2016 tietoihin. Mikähän mahtaisi olla ajantasainen määrä nyt kolme vuotta myöhemmin?

Tarkastelluista maista heijastuu selkeästi maiden jyrkät erot elintasossa. Romania on Euroopan köyhimpiä maita. Romanialaiset saavatkin aikaan vain 1,6 kilogrammaa elektroniikkajätettä. Ero Norjaan on siis huima.

Ruotsalaiset ovat heti norjalaisten peesissä. Siellä tuotetaan toiseksi eniten elektroniikkajätettä Euroopan alueella. Ruotsalaisten elektroniikkajätekuorma on 16,4 kilogramma henkilöä kohden.

Entä kuinka suomalaiset pärjäävät tässä kyseenalaisessa kisassa? Suomessa tuotetaan elektroniikkajätettä vähiten Pohjoismaissa. Silti sitä syntyy meilläkin 11 kilogrammaa vuodessa henkeä kohden.

Ei vielä kommenttia...
Lisää kommentti
* Etu- ja Sukunimesi (sukunimeä ei julkaista)
* Sähköposti (ei julkaista)
*
Security image. You must enable images to sign guestbook
* Kuvassa oleva teksti:

* - Täytä kaikki kentät

↑ Ylös

Ylös ↑