Kännyköiden myynnissä jyräsivät joulukuussa ja koko viime vuonnakin tutut merkit. Uusia malleja tuli tarjolle Applesta Oneplussaan ja nyt odotetaan jo seuraavaa aaltoa. Tulevista uutuuksista yksi kiintoisimpia lienee Nokian monikamerakennon Nokia 9 -puhelin. Myös ensimmäisiä 5G-laitteita odotetaan lähikuukausina myyntiin.
Suomessa myytyjen puhelimien määrä pysyi viime vuonna edellisvuoden tasolla, mutta puhelimien keskihinnat nousivat. Telian puhelinmyynnissä jylläsivät suurimmat valmistajat Apple, Huawei ja Samsung, jotka vastasivat tasaväkisessä kisassa yli 80 prosentin osuudesta myynneistä.
Isojen merkkien rinnalla OnePlus kiri mukaan kärkikamppailuun. Elisan joulukuun myydyin puhelin henkilöasiakkaille oli OnePlus 6T ja yritysasiakkaille Apple iPhone 8. Vuoden 2018 myydyin puhelin henkilöasiakkaille oli OnePlus 6 ja yritysasiakkaille Apple iPhone 8.
Android on käyttöjärjestelmistä ehdoton kuningas, kertoo DNA – noin neljässä puhelinhankinnassa viidestä päädytään Androidiin, ja iOS kattaa käytännössä loput. Yritys otti viime vuonna myyntiin myös kiinalaiset Xiaomi- ja OnePlus-kännykkämerkit.
Elisan mukaan joulukuussa myydyimpien listalla näkyivät joululahjapuhelimet, joita ostettiin erityisen paljon verkkokaupan kautta. Vuoden myydyimmissä puhelimissa näkyy kuluttajien tarpeiden muutos, ja yhä useampi käyttää puhelinta sisältöjen katsomiseen.
Nopeutta halutaan verkkoihin lisää ja sitä operaattorit ovat tuomassa 4G-verkkojen nopeuttamisen lisäksi rakenteilla olevien 5G-verkkojen kautta. Uudet 5G-taajuudet 3,5 gigahertsin alueella tulivat rajoitettuun käyttöön jo eilen, mutta kaupallisia tilaajalaitteita joudutaan vielä odottamaan muutamia kuukausia. Operaattorit uskovat 5G:lle olevan kysyntää erityisesti yrityksissä.
Yksi viime vuoden muutoksia kännykkämarkkinoilla oli puhelimeen integroidun eSIMin rantautuminen Suomeen. Tosin markkinoilla on Telian Jussi Vuorisen mukaan vasta vähän eSIM-laitteita, mutta yleistyessään eSIM tuo verkkoyhteyden aiempaa helpommin matkapuhelimiin ja yhä useampiin muihin laitteisiin.
Suomessa myytävistä puhelimista eSIMiä tukevat tällä hetkellä Applen uudet X-mallin iPhonet sekä älykelloista Samsung Galaxy Watch. Telia on vielä ainoa operaattori Suomessa, jolla laitteen sisäinen eSIM on tarjonnassaan.
Onko taittuva näyttö vuoden 2019 mullistava uutuus?
DNA:n Sami Aavikko kertoo, että odotukset vuoden 2019 uutuuksien suhteen ovat korkealla. Uutuuksia odotetaan julkistettavan ennen Barcelonan runsaan kuukauden päästä alkavaa MWC2019-kännykkätapahtumaa.
Nokia pitkään odotetusta monikennokännykästä Nokia 9 on julkaistu jo kuvia ja youtube-videoita (LINKKI). Lisäksi Samsung demosi jo viime marraskuussa kännyköihin tarjolla olevaa taittuvaa näyttötekniikkaansa (LINKKI). Tässä vuodessa voi olla myös historian havinaa.
”Kameralla varustettu Nokia 7650 esiteltiin vuonna 2001, eikä puhelimiin ole oikeastaan sittemmin tullut mitään vastaavan kokoista mullistusta. Nyt on huhuttu, että vuonna 2019 esiteltäisiin taittuvanäyttöiset puhelimet. Jos tämä toteutuu, se saattaa olla kameraan verrattava harppaus puhelimen kehityksessä. Olemme tämän suhteen viisaampia varmaan jo helmikuussa, kun Barcelonan MWC-tapahtuman julkistukset ovat tiedossa”, Aavikko toteaa.
VUOSI 2018
DNA:n myydyimmät kännykät vuonna 2018, henkilö- ja yritysasiakkaat
- Apple iPhone 7
- Samsung Galaxy J3 (2017)
- Samsung Galaxy S8
- Huawei P Smart
- Apple iPhone 8
- Huawei Honor 10
- Huawei Mate 10 Lite
- Huawei P20 Lite
- Samsung Galaxy S9
- Samsung Galaxy J5 (2017)
- Apple iPhone X
- Nokia 6.1
- Samsung Galaxy A3 (2017)
- Huawei Honor 9 Lite
- Nokia 3310
Elisan myydyimmät kännykät vuonna 2018, henkiläasiakkaat
- OnePlus 6
- OnePlus 5T
- Huawei Mate 10 Lite
- Apple iPhone 8
- Apple iPhone SE
- Samsung Galaxy J3
- Huawei P Smart
- Samsung Galaxy J5
- Apple iPhone X
- Samsung Galaxy S8
- Honor 10
- Nokia 3310
- Samsung Galaxy A3
- Huawei P20 Lite
- Samsung Galaxy S9
Elisan myydyimmät kännykät vuonna 2018, yritysasiakkaat
- Apple iPhone 8
- Samsung Galaxy J5
- Apple iPhone 8 Plus
- Apple iPhone 7
- Apple iPhone X
- OnePlus 6
- Samsung Galaxy S8
- Samsung Galaxy Xcover 4
- Samsung Galaxy A5
- Samsung Galaxy A8
- OnePlus 5T
- Samsung Galaxy S9
- Nokia 3310
- Samsung Galaxy A6
- Samsung Galaxy A3
Telia myydyimmät kännykät vuonna 2018, henkilöasiakkaat
- Apple iPhone 8 / 8 plus
- OnePlus 6
- Huawei Y6 2017
- Samsung Galaxy S9 / S9+
- Apple iPhone 7 / 7 plus
- Samsung Galaxy A5
- Samsung Galaxy S8 / S8+
- Apple iPhone X
- Apple iPhone SE
- Apple iPhone 6s
Telia myydyimmät kännykät vuonna 2018, yritysasiakkaat
- Samsung Galaxy J5
- Samsung Galaxy A5
- Samsung Galaxy A6
- Samsung Galaxy A8
- Apple iPhone 8
- Samsung Galaxy Xcover 4
- Nokia 6
- Samsung Galaxy A3
- Apple iPhone 7
- Samsung Galaxy S8
JOULUKUU 2018
DNA:n myydyimmät kännykät joulukuussa 2018, henkilö- ja yritysasiakkaat
- Samsung Galaxy S9
- Samsung Galaxy S8
- Huawei Honor 9 Lite
- Huawei Honor 10
- Samsung Galaxy J6
- One Plus 6T
- Huawei P Smart
- Apple iPhone 6s
- Huawei P20 Lite
- Samsung Galaxy J4+
- Nokia 3.1
- Huawei P20 Pro
- Huawei Nova 3
- Apple iPhone 8
- Apple iPhone 7
Elisan myydyimmät kännykät joulukuussa 2018, henkilöasiakkaat
- OnePlus 6T
- Apple iPhone 6s
- Honor 10
- Samsung Galaxy J6
- Honor 9 Lite
- Samsung Galaxy S8
- Huawei Y6
- Apple iPhone 8
- Nokia 130
- Huawei P20 Lite
- Honor 7S
- Huawei P Smart
- Samsung Galaxy A6
- Huawei Mate 10 Lite
- Huawei Nova 3
Elisan myydyimmät kännykät joulukuussa 2018, yritysasiakkaat
- Apple iPhone 8
- Huawei P Smart
- OnePlus 6T
- Nokia 6.1
- Nokia 3.1
- Samsung Galaxy A8
- Apple iPhone Xs
- Samsung Galaxy J6
- Samsung Galaxy S8
- Apple iPhone Xr
- Samsung Galaxy A6
- Nokia 5.1
- Apple iPhone 7
- Apple iPhone 6s
- Samsung Galaxy S9
Telian myydyimmät kännykät joulukuussa 2018, henkilöasiakkaat
- OnePlus 6T
- Huawei Y6 2018
- Apple iPhone Xs / Xs Max
- Apple iPhone 6s
- Samsung Galaxy J6
- Huawei P20 Lite
- Apple iPhone 8 / 8 plus
- Apple iPhone XR
- Apple iPhone 7 / 7 plus
- Samsung Galaxy S8 / S8+
Telian myydyimmät kännykät joulukuussa 2018, yritysasiakkaat
- Samsung Galaxy A6 (2018)
- Samsung Galaxy J5 (2017)
- Samsung Galaxy A8 (2018)
- Apple iPhone 8 64GB
- Nokia 6 (2018)
- Apple iPhone 7 32GB
- Samsung Galaxy Xcover 4
- Samsung Galaxy S9
- Samsung Galaxy J6 (2018)
- Samsung Galaxy S8